Majoitustoiminta asuinhuoneistoissa, josta käytetään myös nimitystä lyhytaikainen vuokraus, on viime vuosien aikana kasvanut voimakkaasti myös Suomessa. Julkisuudessakin on käyty keskustelua siitä, että matkailijoiden määrän hallitsematon kasvu on aiheuttanut kielteisiä ilmiöitä ympäri maailmaa. Se liittyy lähinnä Airbnb-tyyppiseen majoitusliiketoimintaan. Paikallisten asukkaiden kotitaloista on tullut hotelleja ilman majoitusta koskevaa lainsäädäntöä ja asiakkaista huolehtimista. Majoitusliiketoiminta on levinnyt asemakaavojen ja rakennuslupien vastaisesti alueille,  joihin sitä ei ole tarkoitettu.

MaRa pitää perusteltuna ja tärkeänä, että pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaisesti asuntojen vuokrausta sekä majoitusliiketoimintaa koskevaa lainsäädäntöä päivitetään vastaamaan nykypäivän tarpeita ja käytäntöjä. Asumisen ja majoittumisen välistä rajanvetoa tulee selkeyttää. Myös lyhytaikaisen vuokraustoiminnan määrittäminen lain tasolla on tärkeää. Asuntojen vuokrauksen ja majoitusliiketoiminnan välistä rajanvetoa on perusteltua arvioida siitä näkökulmasta, onko asuntoa vuokraavan toiminta ammattimaista vai satunnaista. 

Asumisen ja majoittumisen rajaksi neljä viikkoa

MaRa on lähettänyt lausunnon ympäristöministeriön laatimasta luonnoksesta hallituksen esitykseksi rakentamislain muuttamisesta. Lakiin lisättäisiin uusi pykälä, jossa säädettäisiin asumisen ja majoittumisen määritelmistä sekä lyhytaikaisen vuokraustoiminnan määrittelystä. Tätä koskevan sääntelyn on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2026 alussa.

Ehdotetun uuden pykälän mukaan asumiseksi katsottaisiin vähintään neljä viikkoa kestävällä sopimuksella tapahtuva asunnon hallintaoikeuden luovuttaminen. Sitä lyhyempi hallintaoikeuden luovuttaminen katsottaisiin majoittumiseksi. Asumista olisi kuitenkin omassa käytössä olevan asunnon tilapäinen luovuttaminen, vaikka se kestäisi alle neljä viikkoa.

MaRa pitää perusteltuna säätää laissa, että asumiseksi tulee katsoa vähintään neljä viikkoa kestävällä sopimuksella tapahtuva asunnon hallintaoikeuden luovuttaminen. Aika on kestoltaan riittävän pitkä osoittamaan toiminnan huoneenvuokraukseksi eikä lyhytaikaiseksi ja ammattimaiseksi majoitusliiketoiminnaksi.

MaRa pitää perusteltuna myös sitä, että asuntoa,  jossa on itse kirjoilla tai jota itse käyttää vapaa-ajan asuntonaan, voi hyödyntää lyhytaikaiseen vuokraustoimintaan esimerkiksi oman lomansa aikana, mutta asuminen ei näin kuitenkaan mahdollista ammattimaista majoitusliiketoimintaa.

Kunnille ei tule antaa määräysvaltaa

MaRa sen sijaan vastustaa ehdotusta kunnan mahdollisuudesta määrätä rakennusjärjestyksellä lyhytvuokrauksen sallittavuudesta ja vaatii, että sitä koskevaa säännöstä ei tule lisätä lakiin.

Asuntojen vuokrauksen ja majoitusliiketoiminnan välisen rajanvedon selkeyttämiseksi on tärkeää säännellä lain tasolla, minkä pituinen oleskelu asuinhuoneistossa määritellään asumiseksi tai majoittumiseksi. Kunnille annettava mahdollisuus poiketa laissa säädetystä ei merkitsisi mitään muutosta nykytilaan. Se ei myöskään vastaisi sitä, mitä hallitusohjelman kirjauksella on tarkoitettu.

MaRa ei myöskään pidä tarkoituksenmukaisena, että lain pääsäännöstä poikkeamista arvioitaisiin sen perusteella, millaisia eroja asumisen ja majoituksen markkinoissa on kuntien välillä. MaRan mukaan sääntelyn on luotava tasapuoliset kilpailuolosuhteet maantieteellisestä sijainnista riippumatta.