Jakamistalous on muuttanut muotoaan eikä käsitteenä enää kuvaa oikealla tavalla ammattimaista toimintaa. Jakamistaloudeksi ei voi luonnehtia selvästi ammattimaista lyhytaikaista majoitustoimintaa, jota harjoittavat yksityishenkilöt, mutta johon alustan tarjoaa yritys, jonka oma toiminta on normaalia alustaliiketoimintaa.

Alustojen kautta tapahtuvan, selkeästi ammattimaisen toiminnan tarkoituksena on tulojen hankkiminen ja voiton tavoittelu. Ammattimaisessa toiminnassa ei jaeta muussa käytössä olevia huoneistoja. Tavoitteena on saada investoinneille huoneenvuokrausta parempi tuotto. Huoneistot hankitaan majoituksen tarjoamista varten ja ne ovat tyhjinä silloin, kun matkailijat eivät majoitu niihin. Majoitukseen käytettävät huoneistot ovat näin myös poissa vapailta vuokramarkkinoilta.

Alustataloudelle on tyypillistä toimialaa koskevan erityislainsäädännön noudattamatta jättäminen tai ainakin vastuun siirtäminen pois alustan tarjoajalta. Alustatalouden toimijat ovat usein suuria, monikansallisia yrityksiä, jotka eivät maksa liiketuloksestaan eivätkä komissioistaan veroja Suomeen.

Samalla ammattimaisesti toimivat majoitusliikkeet maksavat arvonlisäveroa ja korkeampaa kiinteistöveroa rakennuksesta kuin asuinkerrostalossa toimivat ammattimaiset kerrostalomajoittajat. Majoitusliikkeisiin sovelletaan majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annettua lakia, jota ammattimaiseen kerrostalomajoittajaan ei sovelleta.

Ammattimaiset toimijat kilpailevat keskenään samoista asiakkaista, mutta lainsäädäntö ja verotus suosivat ammattimaista kerrostalomajoitusliiketoimintaa. Tämä heikentää majoitusliikkeiden liiketoiminnan kasvua ja investointimahdollisuuksia.

Selvitykset eivät ratkaise ongelmia

Työ- ja elinkeinoministeriö tarkasteli huhtikuussa julkaisemassaan jakamistaloustyöryhmän loppuraportissa ratkaisuvaihtoehtoja jakamistalouden säädösympäristön haasteisiin. Jo raportin otsikko kertoo selvästi, ettei ministeriö ole tälläkään kertaa tosissaan etsimässä keinoja todellisiin ongelmiin puuttumiseksi. Raportin laatineen työryhmän tavoitteena ei edes ollut laatia yksityiskohtaisia säädösmuutosehdotuksia.

Raportissa on kuvattu haasteita – ja vähän ongelmiakin. Samalla siinä on pohdittu, tarvitaanko joidenkin haasteiden ratkaisemiseen uutta lainsäädäntöä. Näin on esimerkiksi lyhyt­aikaisen majoitustoiminnan osalta. Ammattimaisen ja ei-ammattimaisen toiminnan välinen rajanveto on nähty vaikeaksi,  jopa mahdottomaksi ratkaista.
 

Ratkaisuna uusi lainsäädäntö – vai jo olemassa oleva?

MaRa pitää välttämättömänä, että ammattimaisella majoitusliiketoiminnalla tulee olla samat säännöt ja verotus siitä riippumatta, harjoitetaanko toimintaa hotellirakennuksessa tai esimerkiksi asuinkerrostalossa.

Nykytilanteen säilyttäminen sääntelyratkaisuna ei voi tulla kysymykseen. Lyhytaikaiseen majoitustoimintaan sovellettavan lain arviointia ei voi jättää tulevan oikeuskäytännön varaan. Uutta sääntelyä pitää luoda tasapuolisten kilpailuolosuhteiden saavuttamiseksi, joten kaikki ammattimainen majoitusliiketoiminta pitää saattaa saman sääntelyn piiriin. 

Yksinkertaisinta olisi katsoa lyhyt­aikaisen majoitustoiminnan kuuluvan majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain piiriin. Monesti on nähty vaikeana ammattimaisen ja ei-ammattimaisen toiminnan määrittely. Ammattimainen majoitustoiminta on jo määritelty majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetussa laissa. 

Lain soveltamisalaa olisi mahdollista selkeyttää niin, että siihen katsottaisiin kuuluvan nykytilaa vastaavasti myös yksityishenkilön toiminta, jos se täyttää ammattimaisuuden tunnusmerkit. Ammattimaisena majoitustoimintana voidaan pitää toimintaa, joka on säännöllistä ja jatkuvaa ja jota tehdään selkeästi tulojen hankkimista varten ansaintatarkoituksessa.

Jos esimerkiksi sijoittaja hankkii asunnon pelkästään lyhytaikaiseen majoitustoimintaan käytettäväksi ja välittää sitä alustan kautta muutoin kuin vain satunnaisesti, toiminta on ammattimaista majoitustoimintaa.

Ammattimaisen toiminnan määrittelemiseksi on erilaisia tapoja. Esimerkiksi tietyn lukumäärän ylittävä yöpymisvuorokausien määrä voitaisiin katsoa automaattisesti ammattimaiseksi toiminnaksi. Vuorokausirajan ylittymisen jälkeen toimintaa arvioitaisiin ammattimaisena. Vuorokausirajan ylittyessä olisi samalla perusteltua katsoa ammattimaiseksi koko toiminta eikä vain rajan ylittävää toimintaa.

Sääntelykeinot ovat jo olemassa. Kysymys on ollut vain haluttomuudesta puuttua ongelmiin.

Toimijoille ilmoitusvelvollisuus

Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa on myös käsitelty toiminnanharjoittajien rekisteröitymisvelvollisuutta. Rekisteröityminen mahdollistaisi sen, että viranomaisilla olisi tarkka tieto lyhytaikaista majoitustoimintaa harjoittavista tahoista. Samalla se mahdollistaisi nykyistä tehokkaammin myös toimivan valvonnan.

Erillistä rekisteröitymisvelvollisuutta ei välttämättä kuitenkaan tarvita. Se on toteutettavissa jo nykyisellä sääntelyllä.

Terveydensuojelulaki edellyttää, että toiminnanharjoittajan on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista kirjallinen ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle majoitusliikkeen käyttöönotosta.

Terveydensuojelulain mukaisen ilmoitusvelvollisuuden piiriin tulisi siten jo nykyiselläänkin katsoa kuuluvaksi ammattimaisesti lyhytaikaista majoitustoimintaa harjoittavat toiminnanharjoittajat.

 Terveydensuojeluviranomaisen suorittamaa valvontaa tukisi myös verottajan suorittama valvonta. Verottaja voisi näin verrata omia tietojaan ilmoitusrekisterin mukaisiin tietoihin. Terveydensuojeluviranomainen voisi tarvittaessa tehostaa vaatimustaan uhkasakolla laissa määritellyn ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi.