Oppisopimus tuo monia etuja yrityksille. Sen avulla yritysten on mahdollista saada esimerkiksi työntekijöitä kesälomakaudelle tai pikkujoulusesonkiin.
– Oppisopimuksen kautta yritys saa alasta kiinnostuneen ja motivoituneen opiskelijan, jolla on halua oppia uutta ja perehtyä yrityksen toimintaan paremmin. Yksi suuri etu työnantajan näkökulmasta on se, että oppisopimuksen kautta yritys saa reserviinsä yrityksen toimintatavat tuntevan työntekijän. Tällainen työntekijä on kullan arvoinen etenkin silloin, kun yritykseen kaivataan nopeasti kiireapua tai sijaista yllättäen sairauslomalle jääneelle työntekijälle, Lapin koulutuskeskus REDUn lehtori Marja-Liisa Ollikainen painottaa.
Monesti työnantaja saattaa tuntea jo entuudestaan työntekijän, jolle oppisopimus tehdään.
– Työntekijä voi olla joko yrityksen nykyinen työntekijä, tai hän on voinut tutustua yrityksen toimintaan jo aiemmin esimerkiksi koulutussopimuksen kautta. Monesti opiskelija on siis jo valmiiksi perehtynyt yrityksen toimintatapoihin, Perho Liiketalousopiston lehtori Anu Piirainen toteaa.
Oppisopimuksen kautta työnantaja voi tarjota myös lisäkoulutusta henkilöstölle ja motivoida työntekijöitään.
– Oppisopimus on hyvä tapa kannustaa työntekijöitä suorittamaan loppuun kesken jääneet opinnot tai hankkimaan yrityksessä tarvittavaa osaamista. Tätä kautta on mahdollista myös sitouttaa työntekijä paremmin yritykseen, Piirainen lisää.
Parista kuukaudesta kolmeen vuoteen
Oppisopimuksessa suurin osa opinnoista tapahtuu työpaikalla. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen lisäksi osa opiskelijoista käy hankkimassa puuttuvaa osaamista oppilaitoksen lähipäivistä, ja toiset täydentävät osaamistaan etätehtävien kautta. Jokainen etenee henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.
Oppisopimuksen kesto vaihtelee opiskelijakohtaisesti. Opinnot kestävät nykyisin parista kuukaudesta kolmeen vuoteen sen mukaan, tehdäänkö oppisopimus yksittäisille ammatillisen tutkinnon osille vai koko tutkinnolle.
Oppisopimuksessa opiskelija suorittaa tutkinnon osat näytöillä. Näytöissä opiskelijan osaamista arvioivat työpaikkaohjaaja ja oppilaitoksen opettajat. Opiskelijan ohjaamisesta työpaikalla vastaa erikseen nimetty työpaikkaohjaaja, kuten esihenkilö tai kollega.
Oppisopimusopiskelijan työaika on vähintään 25 tuntia viikossa. Opiskelija on työsuhteessa oppisopimuksen ajan, ja hänelle maksetaan opintojen ajan palkkaa alan työehtosopimuksen mukaisesti.
Oppilaitokset työnantajien tukena
Byrokratiaa ei tarvitse pelätä, sillä oppilaitokset hoitavat oppisopimukseen liittyvät paperityöt. Tarvittaessa oppilaitokset auttavat yrityksiä löytämään sopivan oppisopimusopiskelijan.
Oppilaitokset tarjoavat myös yritysten työpaikkaohjaajille maksutonta koulutusta. Ne järjestetään verkkokoulutuksena ja lähitapaamisina.
Yrityksen tulee:
- tarjota tutkintovaatimusten mukaisia työtehtäviä
- nimetä työpaikkaohjaaja
- maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa
Yritykselle oppisopimuskoulutus on maksutonta. Jotkut oppilaitokset maksavat myös pienen korvauksen, jolla katetaan koulutuksesta työnantajalle aiheutuvia kuluja.