Suomen kokkien joukkueessa kilpailivat Perho Liiketalousopiston Daniel Romi ja Alice Laasonen. Kokkien joukkueenjohtajana, eksperttinä ja Suomen tuomarina toimi Perho Liiketalousopiston Antti Porna.
Romi työskentelee Helsingissä kahden Michelin-tähden Palacessa ja Laasonen Cafe Savoyssa. Kilpailijat ovat hankkineet kokemusta ja hioneet ammattitaitoaan monin eri tavoin. Romi on toiminut muun muassa pop-up-ravintolayrittäjänä. Laasosen yhtenä harjoittelupaikkana on puolestaan toiminut Paul Bocusen perustama kahden Michelin-tähden ravintola Lyonissa.
Suomen tarjoilijoiden joukkueessa kilpailivat Tampereen seudun ammattiopisto Tredun toisen vuoden opiskelijat Saara Lillkåll ja Milla Salinas. Lillkåll työskentelee Tampereella ravintola Puistossa ja Salinas Bistro Tammerissa.
Tarjoilijoiden joukkueenjohtajana ja Suomen tuomarina toimi Niina Hannuksela. Lähivalmentajana toimi Ursula Korhonen Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta. Tarjoilijat eivät sijoittuneet kolmen parhaan joukkoon. Voitto meni Tanskaan.
Keväinen teema näkyi kilpailutehtävissä
Tänä vuonna kilpailun teemana oli kevät. Teema näkyi muun muassa kokkien raaka-aineissa ja tarjoilijoiden kukka-asetelmissa ja pöytäkoristeissa.
Ensimmäisenä kilpailupäivänä Suomen joukkue valmisti velouté-keiton parsasta sekä amuse-bouchet kampasimpukasta ja brie-juustosta. Ensimmäisen kilpailupäivän tehtäviin kuuluu myös aina järjestäjien ennakkoon valitseman ruokalajin valmistaminen. Tänä vuonna kilpailijat valmistivat karjalanpaistin.
Toinen kilpailupäivä alkoi perinteisesti kokkien ja tarjoilijoiden yhteisellä mysteeriboksi-tehtävällä. Joukkueiden tehtävänä oli suunnitella ja valmistaa viiden ruokalajin menun 12 hengelle boksin raaka-aineista. Toisena päivänä Suomen joukkue tarjoili vierailleen muun muassa parsaa, siikaa, kevätkananpoikaa sekä liekitettyjä kreppejä.
Perhossa panostetaan kilpavalmennukseen
Antti Porna kertoo, että Perho Liiketalousopistossa kokkien kilpavalmennuspolku alkaa jo ensimmäiseltä vuosikurssilta.
– Silloin kilpailemisesta kiinnostuneet opiskelijat tulevat mukaan harjoituksiin, tekevät muistiinpanoja ja avustavia tehtäviä. Pikkuhiljaa alkaa selvitä, onko heillä motivaatiota opiskella asioita omalla ajallaan.
Koko kilpavalmennuspolun läpikäyneet opiskelijat saavat siitä osan tutkintoonsa.
Valmennusryhmässä opitaan kisällityyliin vanhemmilta opiskelijoilta, ja Porna astuu kuvaan vähän ennen kilpailuja.
Kakkosella lähdetään kokeilemaan kilpailemista Taitajaan, ja kolmannella vuosikurssilla haetaan jo menestystä.
Perhossa on suomalaisittain poikkeuksellisen hyvät resurssit kilpailutoimintaan, sillä Pornan työajasta on suuri osa allokoitu juuri kilpavalmennukseen. Raaka-aineita on hyvin käytettävissä, ja kilpailijoille on tarjolla tukea ulkomaankilpailumatkoihin ja niihin valmistautumiseen muun muassa Haaga-Perho-säätiön kautta.
Perhon opiskelijoilla on helsinkiläisinä huomattavasti muuta maata paremmat mahdollisuudet tehdä harjoittelunsa korkean tason ravintoloissa.
– Moni meidän kilpavalmennettavistamme menee jo kakkosella työelämäjaksolle tähtipaikkoihin. Jos ravintolassa suhtaudutaan positiivisesti kilpailemiseen, ja esihenkilöissä on Bocuse d’Or- tai Vuoden kokki -taustaisia kokkeja, on opiskelijan mahdollista saada arvokasta vertaistukea kilpailemisesta, uusista tekniikoista puhumattakaan.
PM-kisoissa joukkueen roolitus tehdään taitojen mukaan. Tämänvuotisessa kisassa kokeneempi kilpailija Daniel Romi otti vastatakseen proteiinit ja kastikkeet ja Alice Laasonen puolestaan alku- ja jälkiruoat sekä lisäkkeet.
Mysteeriboksit haltuun
Valmennuksessa harjoitellaan myös mysteeriboksimenun rakentamista.
Kilpailutehtävän rakenne on hyvin tiedossa, ja sitä varten harjoitellaan tietty lisäke- ja kastikerepertuaari, joista voidaan sitten valita pääraaka-aineen mukainen yhdistelmä. Toisen päivän pääruoka tarjoiltiin vadilta, joten annoksen komponenteista tehtiin helposti nosteltavia ja annoksen rakentamista harjoiteltiin vielä erikseen tarjoilijoiden kanssa.
Vuoden 2024 kilpailuja isännöi Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa yhdessä Perho Liiketalousopiston kanssa.
Pohjoismaiden ravintola- ja matkailualan järjestöt toimivat vuorotellen kisojen isäntänä. Vuonna 2025 kisat pidetään Tanskan Silkeborgissa. Tuolloin järjestämisestä vastaavat HORESTA ja College360.
Vuoden 2024 yhteistyökumppanit
Anora, Atria, Fazer, Fiblon, Hartwall, Johan i Hallen & Bergfalk, Valio Aimo, Vihannespörssi ja Wihuri Metro-tukku.
Järjestäjät kiittävät kilpailua tukeneita yhteistyökumppaneita arvokkaasta tuesta.