Ravintola on konseptina säilynyt varsin muuttumattomana jo vuosisatoja, mutta nyt ulkona syömisen taustalla tapahtuu valtavia muutoksia. Tällä hetkellä ravintola-ala on yksi dynaamisimmista ja monipuolisimmista toimialoista, joka jatkuvasti kehittyy ja mukautuu uusiin trendeihin ja kuluttajakäyttäytymiseen. Alamme muuttuu yhä digitaalisemmaksi, ravintolaruoan toimitustavat ovat muuttuneet, ja myös maksamisen evoluutio näkyy keskeisesti alallamme.
Ravintoloiden muuttuessa myös me tukkurina olemme olleet viime vuodet muutosmatkalla, sillä tärkein tehtävämme on tukea asiakkaidemme liiketoimintaa. Muutumme markkinamme ja asiakkaidemme mukana. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme julkaisseet lukuisia asiakkaidemme arkea ja ostamista helpottavia palveluja, esimerkkeinä Reseptit-, Toimitukset- sekä Raportit-palvelut.
Viimeisimpänä lanseerasimme kaikki erikoistuotteemme yhdistävän Kespro Erikoistukku -toimintamme, jossa yhdistimme erikoisosaamisemme ja erikoistuotteiden logistiikkaamme yhden sateenvarjon alle. Myös artesaanitukkuriemme Reinin Lihan ja Kalatukku E. Erikssonin verkkokauppojen tuotteet yhdistimme Kespron verkkokauppaan. Kaikki tuotteemme ovat nyt saatavilla yhden tilauskanavan kautta.
Tavoitteena sujuvoittaa asiakkaan arkea
Erikoistukun perimmäinen tarkoitus on auttaa asiakastamme erikoistuotteiden hankinnassa samalla hänen arvokasta omaa työaikaansa säästäen. Erikoistukulla kutsumme asiakkaamme entistä vahvempaan kumppanuuteen, sillä kauttamme asiakkaamme saa nyt kaikki ravintolansa tarvitsemat tuotteet kattiloista alkoholeihin. Erikoistukku yhdistää eri tuoteryhmien ja brändien erikoisosaamisen, perinteet sekä asiantuntijamme.
Samalla yksinkertaistamme tapoja, joilla teemme yhteistyötä ja olemme vuorovaikutuksessa asiakkaidemme kanssa – arjen tapaamisista tilaamiseen, sopimuskäytäntöihin sekä kumppanuuksien vahvistamiseen, muutamia mainitakseni. Erikoistukun sateenvarjon alla voimme tarjota entistä syvällisempää ja räätälöidympää palvelua lihassa, kalassa, kasviksissa ja hedelmissä, juomissa sekä astioissa. Inspiraatioita, trendejä ja hyvää fiilistä unohtamatta.
Erikoistukun luonti oli merkittävä ponnistus Kesprossa, jossa ratkaisukeskeinen kesprolainen asenne näytteli merkittävää osaa. Haastamme osaltamme myös perinteisen tukkurijaon logiikkaa markkinallamme. Tulevaisuudessa lajittelu yleistukkureihin ja erikoistukkureihin ei täysin päde, sillä kuten todettua, Erikoistukun myötä Kespron asiakas saa yhdestä tilauskanavasta kaiken tarvitsemansa.
Kespro ja sen tarjoamat palvelut kehittyvät myös tulevina kuukausina asiakkaidemme tarpeiden mukana. Asiantuntijoidemme intohimo omaan vastuualaansa ja huippuosaaminen varmistavat, että asiakkaidemme asiointi kanssamme on kokonaisvaltaisempaa ja helpompaa. Kesprolainen ketterä ja eteenpäin katsova kulttuuri osaltaan varmistaa, että meidän matkassamme myös asiakkaamme menestyvät.