Eri tutkimusten mukaan parhaat mahdollisuudet onnistua yrittäjänä ovat siinä vaiheessa, kun työuralta on kertynyt riittävästi kokemusta ja verkostoja. One Leasing Finlandin pääomistaja ja toimitusjohtaja Harri Toivonen (kuvassa) vastasi vuosikymmenten ajan eri autokauppojen liiketoiminnan kehittämisestä sekä suunnanmuutoksesta, kunnes aika oli kypsä ryhtyä yrittäjäksi.
– Eivät minua niinkään autot kiinnostaneet vaan liiketoiminnan kuntoon saattaminen ja ihmisten vahvuuksien löytäminen. Moni tuttava myös kysyi, että miksi et itse ryhdy yrittäjäksi. Keksin aina jonkun syyn. Sitten pohdin, että mikä siinä olisi huonoin vaihtoehto, yrittäjä muistelee.
Tekosyyt loppuivat siinä vaiheessa, kun Toivonen kävi esittelemässä rahoitusyhtiöille One Leasing Finlandin liiketoimintasuunnitelmaa. Suunnitelman ydin on tarjota pk-yrityksille leasing-rahoitusratkaisuja henkilö-, paketti- ja kuorma-autojen sekä koneiden, laitteiden ja kalusteiden hankkimiseksi. Tällöin yrittäjien ei tarvitse ottaa lainaa kohteisiin, joiden arvo mahdollisesti laskee. Samalla yritysten taseet pysyvät kunnossa.
– Rahoitusyhtiöiden viesti oli se, että tässä on sinulle rahat, koneet ja laitteet. Ryhdy töihin.
Henkilökunnan omistama yhtiö
Leasing on kasvattanut viime vuosina suosiotaan etenkin autokaupassa. Siitä huolimatta Suomi on vielä takamatkalla muuhun Eurooppaan verrattuna.
Suosion kasvu näkyy kuitenkin One Leasing Finlandissa, sillä yhtiö on rahoittanut pk-yritysten hankintoja 5,5 vuoden aikana 130 miljoonalla eurolla eri puolilla Suomea. Samalla liikevaihto on kivunnut 29 miljoonaan euroon.
– Yrittäjien kannalta on tärkeää, että on yksi paikka, josta saa apua investointia varten, Toivonen linjaa.
Hänen mukaansa yksi hankaluus tällä hetkellä on kasvun hallitseminen. Töitä tehdään pienellä joukolla. One Leasing Finlandissa työskentelee kahdeksan henkilöä, jotka kaikki ovat partner-statuksella. He omistavat siivun yrityksestä.
– Sanon aina kaikille, että tämä on sataprosenttisesti suomalaisen henkilökunnan omistama yhtiö. Meillä on ammattitaitoinen henkilökunta ja toimimme erittäin kustannustehokkaasti. Kaikessa meidän tekemisessämme huokuu yrittäjähenkisyys, joka näkyy asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme positiivisina palautteina, palvelumme ammattimaisuudessa sekä joustavuudessa. Se ei ole mitenkään itsestäänselvyys, toimitusjohtaja kertoo.
Vahvat keinot henkilöstön sitouttamiseen
Toivonen puhuu paljon henkilöstön tyytyväisyydestä, jonka täytyy olla suurempi kuin asiakastyytyväisyys. Sitoutuneen henkilöstön innostus heijastuu lopulta asiakkaisiin.
Partneruus on ollut yksi tärkeimmistä kasvun avaimista ja henkilöstön sitouttamiskeinoista. Palkitsemismallit on rakennettu siten, että ne sitouttavat henkilöstön lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Jos rahabonukset ovat lyhyen ajan sitouttamisen keinoja, partneruus ja vapaaehtoiset eläkeratkaisut sitouttavat pidemmän aikaa.
– Haluan tuoda proaktiivisesti palkitsemismalleja tarjolle. Mietin aina, mitä itse odottaisin yritykseltä työntekijänä. Olen saanut palkitsemismalleihin arvokasta apua Fennian yhteyshenkilöltä Teemu Vuontelalta. En tiennyt ryhmäeläkevakuutuksen yksityiskohtia, mutta hän kuvasi niiden hyödyt selkeästi. Päätös oli sen jälkeen helppo, Toivonen sanoo.
– Elämä jatkuu työuran jälkeen, ja myös nuoremmat työntekijät ymmärsivät sen. Työntekijöistä huolehtiminen on osa yrityksen vastuullisuutta, hän jatkaa.
Myyntipäällikkönä Fenniassa työskentelevä Vuontela pitää ryhmäeläkevakuutusta tehokkaana henkilöstön palkitsemis- ja sitouttamiskeinona. Siitä hyötyvät niin yritys kuin työntekijät. Palvelun tarjoaa Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia.
– Vapaaehtoisten eläkeratkaisujen avulla yritys rakentaa positiivista työnantajakuvaa. Se on myös verotuksellisesti hyvä palkitsemiskeino. Rahabonukset lämmittävät työntekijöitä hetken, mutta eläkevakuutus turvaa heidän tulevaa kassavirtaansa ja ylläpitää elintasoa.
Vuontela ja Toivonen ovat tunteneet toisensa muutaman vuoden. He tapaavat pari kertaa vuodessa ja päivittävät tarvittaessa One Leasing Finlandin palkitsemis- ja sitouttamisratkaisuja.
Asiakassuhde on muuttunut pikkuhiljaa ystävyydeksi. Matalan kynnyksen yhteydenpidosta kertoo jotain se, että työ- ja muista asioista viestitellään Whatsappin välityksellä.
– Elämä helpottuu, kun on hyvä kumppani. Silloin ei tarvitse selitellä asioita. Fenniassa on yrittäjähenkisyys syvällä dna:ssa ja vahvasti läsnä. Se on yrittäjien omistama vakuutusyhtiö, Toivonen sanoo.
Artikkeli on MaRan yhteistyökumppanin Fennian tuottama.