Sotkamon keskustassa sijaitseva Hiukatti Oy on toiminut Neste-huoltoasemana 90-luvun alkupuolelta lähtien. Tänä syksynä Hiukatti koki historiansa suurimman muutoksen, kun yritys joutui lopettamaan polttoainejakelun kiristyneiden ympäristömääräysten takia.
Antti Zitting on pikkupojasta asti toiminut eri tehtävissä Sotkamon Nesteellä eli Hiukatissa. Ensin hän oli huoltamoyrittäjänä toimineen isänsä apulaisena, ja kesällä 2005 hän siirtyi itse huoltamoyrittäjäksi.
Kun tieto ympäristölautakunnan päätöksestä tuli, Antti Zitting päätti, ettei hanskoja vielä kannata laittaa naulaan.
– Toimimme kuitenkin omalla tontillamme sijaitsevassa omassa kiinteistössämme aivan Sotkamon keskustassa, Sotkamon Jymyn pesäpallostadionin naapurissa. Meillä oli laaja asiakaskunta valmiina, ja päätimme, että periksi ei anneta vaan jatketaan toimintaa ilman "öljy-yhtiön hartioita" omalla nimellä ja brändillä, keskittyen kahvila-, ravintola- ja kioskitoimintaan sekä ajoneuvo- ja peräkärryvuokraukseen.
Sopivin kassaratkaisu löytyi Winposilta
Kun Zittingille selvisi, ettei Nesteen kassajärjestelmää voisi enää käyttää, alkoi yrittäjällä kuumeinen uuden järjestelmän metsästys.
– Olimme juuri edellisvuonna uusineet kassalaitteistomme, joten valinnassa vaakakupissa painoi suuresti se, miten suurissa määrin pystyisimme hyödyntämään olemassa olevan raudan, Zitting kertoo.
– Pyysin useasta paikasta tarjouksen ja lopulta löysin meidän tarpeisiimme parhaiten soveltuvan kassaratkaisun Winposilta. Kun Mäkysen Jouni Winposilta vielä soitti ja kertoi, että vanhoja kassalaitteita voitaisiin hyödyntää asennuksessa, oli päätös selvä. Kaikki lähti sujuvasti eteenpäin. Kolmen viikon päästä meillä oli Winpos-kassa asennettuna ja henkilökunta koulutettuna. Isot kiitokset Winposin asiantuntijoille sujuvasta yhteistyöstä. Kaikki toimi hienosti ja sovitussa aikataulussa.
Winpos-ohjelmisto toimii kaikissa uudemmissa Windows-tietokoneissa.
– Pyrimme aina hyödyntämään asiakkaan olemassa olevia laitteita, jos näemme sen olevan asiakkaalle järkevin ratkaisu. Ensin vanhat laitteet tietysti tarkastetaan, minkä jälkeen pystymme tekemään asennuksen hyvinkin nopealla aikataululla, koska laitteistohan on asiakkaalla jo valmiina paikoillaan. Asiakas säästää niin aikaa kuin rahaakin. Tässä tapauksessa asiakkaalla oli valmiina laadukkaat, vuoden vanhat HP-kassalaitteet, jotka kannatti ilman muuta hyödyntää, Winposin myyntipäällikkö Jouni Mäkynen toteaa.
Helppokäyttöinen ohjelmisto
Hiukatissa on oltu tyytyväisiä uuteen järjestelmään.
– Winpos-ohjelmisto muistuttaa hyvin paljon vanhaa kassaohjelmistoamme varsinkin kassatoiminnoiltaan,
joten kassalla työskentely uuden ohjelmiston parissa saatiin rullaamaan käytännössä lennosta. Ohjelman käytön helppoudesta kertoo paljon se, että aikaisemmin puhelimeni soi jos ei joka ilta niin joka toinen. Henkilökunta soitteli minulle ja kyseli neuvoa, miten minkäkin asian kanssa toimitaan. Nyt puhelin ei ole soinut illalla vielä kertaakaan sen takia, että olisi ollut kassojen kanssa ongelmia tai kassaohjelmaa ei olisi osattu käyttää, Zitting kertoo.
Yrittäjä kertoo myös uuden järjestelmän olevan ominaisuuksiltaan kattavampi kuin vanha järjestelmä.
– Taustatoiminnot ovat Winposilla paljon laajemmat. Vanha ohjelma oli ns. ketjuohjelma, jossa oli tarkasti rajattu, mitä pystyi tekemään. Lisäksi Winposissa on kätevä Sales Dashboard -ominaisuus, jolla pääsee katsomaan päivän myynnit kännykästä vaikka kotisohvalta iltauutisten katselun lomassa. Sitä on tullutkin käytettyä päivittäin, Zitting iloitsee.
Hän kertoo olevansa Winposiin todella tyytyväinen ja suosittelee sitä varauksetta muillekin.
– Winpos taipuu monen tyyppisen yrityksen tarpeisiin ja tarjoaa kokonaisvaltaisen ratkaisun kaupankäynnin välineenä, oli kyseessä sitten liikenneasema, kauppa, kioski, kahvila taikka ravintola.
– Olemme miettineet myös Winpos-itsepalvelukassan käyttöönottoa, koska se voisi toimia meillä todella hyvin. Itsepalvelukassalla asiakas voisi itse suoraan maksaa esimerkiksi lounasruokailunsa tai tehdä kätevästi burger- tai pizzatilauksen. Se vapauttaisi henkilökuntamme aikaa muuhun asiakaspalveluun ja nopeuttaisi ruokailevan asiakkaan kassa-asiointia etenkin ruuhka-aikoina.
Erilaisia ihmisiä
09.12.2024
Lue lisää
Hei hei hävikki, nyt inspiroi hyvikki
14.10.2024