Himoksen matkailijoita on hemmoteltu uusilla sisätilojen harrastusmahdollisuuksilla joulukuusta lähtien, kun huvikeskus Willi Länsi avasi ovensa. Noin 7,5 miljoonan euron investoinnin ovat rahoittaneet vakuutusyhtiö Fennia, työeläkeyhtiö Elo ja paikallinen pankki.
Uudessa keskuksessa on keilaratoja, padelkenttiä, biljardipöytiä, tikkatauluja, golf- ja rallisimulaattoreita, kuntosali sekä ravintola. Sisustus huokuu lännenelokuvien tunnelmaa.
Willin Lännen rakennushankkeen takana on HimosLomat-konserni, joka myös pyörittää ravintolatoimintaa ja suurinta osaa liikunta-aktiviteeteista. Hallituksen puheenjohtajan Hannu Haljalan mukaan investoinnin tavoitteena on saada asiakkaat viihtymään Himoksella pidempään. Se onnistuu, kun heillä on riittävästi erilaista tekemistä.
– Tarkoituksemme on kehittää jatkuvasti Himoksen matkailua. Toimintamme sydän on edelleen majoituskapasiteetin vuokraaminen. Myymme, markkinoimme ja pidämme kunnossa muiden omistamia mökkejä. Siksi täällä pitää olla paljon ympärivuotista toimintaa, hän perustelee.
Himos on kasvanut vuosikymmenien aikana pienestä laskettelukeskuksesta isoksi matkailukeitaaksi. Viime vuonna Himoksen rinteillä kävi noin 180 000 laskettelijaa ja majoitustiloissa yöpyi noin 330 000 matkailijaa. Heistä yli 90 prosenttia oli suomalaisia. Pelkästään HimosLomat välittää 500:aa lomahuoneistoa.
Vahva luottamus yrityksen ja rahoittajien välillä
Himoksen kasvuluvut ovat pitkälti Hannu Haljalan ja hänen veljensä Harri Haljalan omistaman HimosLomat-konsernin ansiota. Veljekset ovat mukana lähes kaikessa muussa paitsi rinneliiketoiminnassa.
Konserniin kuuluvat muun muassa Himos Hotelli, tapahtumapaikka Himos Areena, keskusvaraamo Himos Center sekä ravintoloita, safaritoimintaa, golfkenttä ja kiinteistöjä. Yritysryppään liikevaihto on noin 45 miljoonaa euroa.
– Willin Lännen huvikeskuksesta teimme ensimmäisen kerran laskelmia jo korona-aikana, ja tosissamme lähdimme tutkimaan hanketta syksyllä 2022. Teetimme myös markkinatutkimuksia ja suunnittelimme rahoitusta. Meillä oli Elon kanssa palaveri toisissa asioissa, ja silloin kysyin, onko heillä rahoitusta tarjolla. Sen jälkeen istuimme samaan pöytään neuvottelemaan. Mukana olivat Fennian ja Elon edustajat. Paikallinen pankki tuli mukaan myöhemmin, Haljala muistelee.
Hänen mukaansa neuvottelut rahoituspaketista sujuivat hyvin. Osapuolten välisestä vahvasta luottamuksesta kertoo jotain se, että Willin Lännen rakennustyöt alkoivat jo kuukausia ennen rahoitussopimuksen virallista allekirjoitusta. Lopulta 3100 neliön rakennus valmistui kaksi kuukautta etuajassa.
– Molemmat tahot selvittivät tarkasti, pystyvätkö ne lähtemään hankkeeseen rahoittajiksi. Meillä on pitkä yhteinen historia niin Fennian kuin Elon kanssa, ja sillä oli varmasti oma vaikutuksensa positiiviseen päätökseen. Meidän tekemiseemme luotettiin, Haljala sanoo.
Fennia tukee suomalaisten yritysten kasvua
HimosLomat on ollut Fennian asiakas noin 30 vuotta. Rahoitusyhteistyö alkoi jo vuosituhannen vaihteessa, jolloin Fennia rahoitti Himos Centerin rakentamista.
Willin Lännen rahoitusneuvottelut kestivät puoli vuotta, sillä mukana oli useita osapuolia. Neuvotteluissa käytiin läpi laskelmia, hankkeen rahoituksen ehtoja ja rahoittajien roolitusta.
– Löysimme aika nopeasti ratkaisun, miten paketti rakennetaan. Olemme olleet yhdessä Elon kanssa vastaavissa hankkeissa aiemminkin. Meille on luontevaa, että pankki toimii päärahoittajana ja me tarjoamme täydentävää rahoitusta, sanoo Fennian rahoituspäällikkö Toni Saarenvirta.
Fennia myöntää asiakkailleen yrityslainaa kasvuun eli investointeihin, käyttöpääomatarpeisiin ja yrityskauppoihin. Varsinkin yritysjärjestelyissä Fennia on entistä useammin mukana. Yrityslaina on tarkoitettu isommille pk-yrityksille, sillä lainojen keskimääräinen koko on satojatuhansia euroja. Takaisinmaksuajat voivat olla jopa kahdeksan vuotta.
Lainan myöntämisen kriteerit ovat samankaltaiset kuin pankeilla.
– Arvioimme tiettyjen mittarien perusteella yritysten kykyä maksaa laina takaisin. Ratingin osuus on oleellinen osa prosessia. Tarkastelemme yrityksen vakavaraisuutta, kannattavuutta ja näkymiä tulevista kassavirroista. Näin toimimme myös HimosLomien suhteen, Saarenvirta kiteyttää.
Lainojen lisäksi Fennia tarjoaa yritysasiakkailleen takausvakuutuksia. Vakuutus sisältää nimensä mukaisesti takauksen, eli työn tilaajalle sitoumuksen jonkin sopimuksen täyttämisestä.
– Meille tulee yrityksiltä vuosittain satoja rahoituskyselyjä. Ne jakautuvat aika tasaisesti yrityslainan ja takausvakuutuksen välillä, Saarenvirta kertoo.
Fennian ja Elon välillä pitkä yhteistyö
Fennian ja työeläkeyhtiö Elon välinen rahoitusyhteistyö on jatkunut vuosia. Elo myöntää Fennian tavoin pitkäaikaista rahoitusta yritysten kasvuun. Työeläkeyhtiö on aktiivisesti mukana myös yrityskaupoissa.
– Pankki on hankkeissa yleensä pääroolissa, ja me tulemme täydentävänä rahoittajana kylkeen. Joskus olemme ainoa rahoittaja, mutta lähtökohtaisesti haluamme tehdä tätä muiden kanssa kimpassa, sanoo Elon rahoituspäällikkö Pekka Kiili.
– Toteutamme rahoituksia lainanhakijan eli yrityksen omistamia vakuuksia vastaan ja käytämme myös Finnveran takauksia osavakuutena. Rahoitusratkaisumme pohjautuu aina asiakasyrityksemme liiketaloudellisen tilan arviointiin, jolloin muun muassa tarkastelemme yrityksen kannattavuutta ja kassavirtaennusteita. Taseen pitää olla kunnossa, sillä ylivelkaantuminen ei ole kenenkään etu.
Elon kumppaniverkosto on laaja: Finnvera, vahinkovakuutusyhtiöitä, pankkeja ja muita rahoituksen järjestelijöitä. Työeläkeyhtiön myöntämät pk- ja kasvulainat on tarkoitettu yli kahden miljoonan euron liikevaihtoa tekeville yrityksille, jotka tarvitsevat pitkäaikaista rahoitusta. Lainat ovat suuruudeltaan keskimäärin satojatuhansia euroja, ja niiden takaisinmaksuaika on 3–7 vuotta.
Pienemmille yrityksille Elo voi myöntää takaisinlainaa. Silloin osa yrityksen maksamista työeläkevakuutusmaksuista rahastoidaan vuosittain rahastoon, josta TyEL-vakuutuksenottajalla on oikeus lainata kertynyt rahasto-osuus takaisin ehtojen täyttyessä.
Elo markkinoi rahoitustuotteitaan aktiivisesti useissa eri kanavissa. Se näkyy lainojen hakumäärissä, jotka ovat Kiilin mukaan kasvussa.
Fennia ja Elo olivat rahoittajina Willin Lännen investoinnissa tasaosuuksin.
Artikkeli on MaRan yhteistyökumppanien Fennian ja Elon tuottama.
Erilaisia ihmisiä
09.12.2024
Lue lisää
Hei hei hävikki, nyt inspiroi hyvikki
14.10.2024