Viime syksynä alkanut työmarkkinakierros on ollut lakkojen värittämä. MaRan edustamista toimialoista myös suurimmat hiihtokeskukset ottivat vastaan lakon itsenäisyyspäivän aikaan. Lakkouhka oli olemassa joulun seudulle. Saimme kuitenkin sitä ennen PAMin kanssa aikaan työehtosopimuksen, joka perustui laajaan paikalliseen sopimiseen perälautanaan myöhemmin sovittava matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelualoja koskeva ratkaisu. Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalveluja koskeva työehtosopimus syntyi ilman lakonuhkaa vain muutama päivä edellisen sopimuksen päättymisen jälkeen huhtikuun alussa.
Huolimatta useista lakoista ja niiden uhkista viennin avaukseen perustuva malli toimi. Viennin avaus piti, eivätkä lakkoilleet liitot saaneet viennin avausta korkeampia korotuksia. Tämä onkin välttämätöntä, jotta kierroksen avaamiseen on halukkaita. Vuosien 2007–2008 kierrokseen, jossa jokainen myöhemmin syntynyt työehtosopimus oli edellistä kalliimpi, ei ole enää paluuta. Tuolloin ensimmäiset sopimukset syntyivät hieman yli kolmen prosentin tasolla, ja viimeisenä neuvotellut Rakennusteollisuus sopi yli kuuden prosentin korotukset. Tuolloin emme vielä tienneet, että ratkaisu romutti osaltaan suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyvyn vuosiksi eteenpäin. Se oli myös lähtölaukaus talouden kehitykselle, kun putosimme Ruotsin kelkasta.
Nykyinenkään malli ei ole ongelmaton. Viennin avaus on paitsi katto, siitä on muodostunut myös lattia. Kun vienti avaa omalla ratkaisullaan, muiden alojen työntekijöille syntyy odotus, että heidän on saatava vähintään samansuuruinen korotus. Näin on siitä huolimatta, että jonkin muun toimialan tuotteiden kysyntä ja liiketoiminnan kannattavuus eivät mahdollistaisi niin suuria korotuksia. Lisäksi huomioon tulee ottaa se, että työvoimavaltaisilla palvelualoilla työvoimakustannusten merkitys on paljon suurempi kuin vientiteollisuudessa. Kun esimerkiksi ravintola-alalla työvoimakustannusten osuus on yli 30 prosenttia liikevaihdosta, monella teollisuuden alalla se vaihtelee 10 prosentin molemmin puolin. Viennin avaukseen perustuva malli ei myöskään mahdollista myöhemmin tuleville aloille työehtosopimuksen kehittämistä tarpeellisilla tavoilla. Vain avaajilla on tässä suhteessa vapaat kädet.
Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalveluja koskeva työehtosopimus oli toimialan taloudellinen tilanne ja näkymät huomioon ottaen liian kallis. Liian ankarat ja pitkään kestäneet koronarajoitukset heikensivät merkittävällä tavalla yritysten taloudellista tilannetta. Sitä heikensivät edelleen Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama venäläisten asiakkaiden kato pitkäksi aikaa, Venäjän ylilentokiellon aiheuttama aasialaisten matkailijoiden vähentyminen ja hurjasti kallistuneet kustannukset. Myös palvelujen kysynnän tulevaisuuden näkymät ovat epävarmoja.
Toisaalta kierroksen palkkaratkaisut tukivat ostovoiman säilymistä, mikä oli erittäin tärkeää jäsenyrityksillemme. Myös alamme työntekijät kärsivät koronarajoituksista, koska heidän tukijärjestelmänsä olivat alimitoitettuja. Hallitus oli täysin välinpitämätön alamme työntekijöitä kohtaan.
Pitkäaikainen yhteistyö PAMin kanssa on edistänyt työehtosopimusten syntymistä ilman lakkoja. Marava-alalla edellinen lakko oli 1990-luvun alussa. Muitakaan työrauhahäiriöitä ei ole ollut. Monen muun toimialan yritykset arvostaisivat tällaista työrauhaa.
Pohjoisessa puuhataan matkailuveroa
28.11.2024
Lue lisää
Vihdoinkin kasvua näkyvissä?
04.06.2024