Kesä 2018 oli menestys 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjalle. Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n koordinoima kampanja vastasi suomalaisten lomamatkailun tiedonjanoon. Se onnistui aktivoimaan matkailijat etenkin sosiaalisessa mediassa, jossa tavoitettiin yli miljoona suomalaista.
Kampanjan verkkosivustolla 100syytä.fi luettiin kotimaisten matkakohteiden esittelykortteja lähes 900 000 kertaa. Parhaimmillaan yksittäinen kohde sai jopa yli 15 000 lukukertaa. Kampanja palkittiinkin Vuoden mainos 2018 -kilpailussa parhaasta tuloksesta.
– Halusimme tehdä 100 syytä -brändin suomalaisille niin tutuksi, että verkkosivusto olisi heille pääasiallinen tiedon ja inspiraation lähde myös jatkossa. Suomalaiset ovat innostuneita matkailemaan kotimaassa, kunhan saavat tietoa kiinnostavista kohteista, Suoma ry:n puheenjohtaja Anne-Marget Hellén sanoo.
Kesä-elokuun majoitustilastojen mukaan kotimaan matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät noin 1,5 prosenttia, mutta ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset laskivat noin 3 prosenttia vastaavana aikana.
– Kuuma heinäkuu saattoi jarruttaa ainakin kaupunkimatkailua kiinnostuksesta huolimatta, Hellén täsmentää.
Suomen matkailun kivijalka on edelleen kotimaisissa matkailijoissa. Kaikista hotelliyöpymisistä noin 70 prosenttia maksetaan kotimaan matkailijoiden kukkarosta. Työ- ja elinkeinoministeriön tukema kampanja sai matkailun toimijat tekemään viime vuoden aikana ennennäkemättömän laajaa yhteistyötä ja yhdistämään voimansa uudella tavalla.
Hellénin mukaan matkailualalla on herätty yhteistyön voimaan. Sen mahdollistamiseksi Suoma ry:ssä on tehty töitä jo vuosia. Kilpailun sijaan keskitytään luomaan kumppanuuksia.
– Tietysti on vielä paljon parannettavaakin. 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja on kuitenkin todistanut, että yhden menestyminen on ilon aihe kaikille. Tärkeintä on saada ihmiset innostumaan ja liikkeelle, se hyödyttää lopulta meitä kaikkia.
Kansallispuistot ja luontokohteet vetureina
Kansallispuistot ja vesistöreitit hurmasivat viime vuonna. Metsähallituksen tietojen mukaan kansallispuistoissa kävi ennätyksellisesti yli 3,1 miljoonaa ihmistä. Luontokohteet olivat myös 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjasivun luetuimmat.
– Luonto vetää matkailijoita puoleensa kaikkein eniten: urbaani luonto, pohjoisen luonto, järvien ja saarien luonto. Harvassa maassa luonto ja kaupungit ovat yhtä niin tiiviisti kuin Suomessa. Täällä valintaa niiden välillä ei tarvitse tehdä, sillä luonto loistaa kaikkialla.
Luontokohteeseen halutaan usein yhdistää myös muita aktiviteettejä, kuten käynti tasokkaassa ravintolassa tai paikallisessa museossa. Tämä luo vaateita matkailualan toimijoille. Yhteistyötä yli rajojen tarvitaan.
– 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjasivusto pyrkii vastaamaan hajanaisuuden haasteeseen. Kokoamme erilaiset kohteet yhteen paikkaan ja tarjoamme ideoita, miten yhdistää esimerkiksi luonnonpuisto ja kaupunkiaktiviteetit. Suomen kaupungeista löytyy mielettömiä, persoonallisia kohteita, joissa vierailla vaikka läpikulkumatkalla. Kampanjaan voi osallistua yksittäinen kohde, usean kohteen alueellinen yhdistelmä tai yhtä hyvin valtakunnallinen matkailuketju.
Huoli ympäristöstä vaikuttaa valintoihin
Sanoman viime vuonna tekemän Suomitutka-paneelin kuluttajakyselyn vastaajista noin kolmannes arvioi tekevänsä tänä vuonna enemmän kotimaan matkoja. Alle 30-vuotiaat ovat innokkaimpia lisäämään matkailua kotimaassa. Kyselyn mukaan ympäristöasiat ja ilmastonmuutos vaikuttavat suomalaisten matkustusvalintoihin. Muita kasvavia trendejä ovat elämyksien hakeminen, hyvinvointi ja paikallisuus.
Ympäristötietoiset aikuiset etsivät rauhaa, kokemuksia ja yhteistä aikaa uudella otteella. Euroopan kaupunkikohteen sijaan katsellaankin viikonloppuvaihtoehtoja lähempää kotia.
– Matkailijat haluavat olla väliaikaisia asukkaita ja kokea paikallisten lempireitit, -ravintolat ja -tapahtumat. Matkalta halutaan pelkkien nähtävyyksien kiertämisen sijaan ennen kaikkea elämyksiä ja rentouttavia hetkiä. Paikallisten suosituksilla on suuri vaikutus, tiivistää Hellén.
Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen matkailun verkkoliiketoiminnan tutkimuspäällikön Juho Pesosen mukaan nuorempia matkailijoita on vaikea tavoittaa muuten kuin digitaalisesti. Inspiraatiota etsitään yhä enemmän sosiaalisen median ja vaikuttajien kautta.
– Moni matkailija kokee vaikuttajien ja tavallisten ihmisten jakaman sisällön olevan realistisempaa kuin yritysten. Sosiaalisen median esteettisistä kuvista ja aidoista kokemuksista haetaan inspiraatiota arkeen. Niiden perusteella rakentunut mielikuva matkakohteista palautuu mieleen, kun mietitään tekemistä lomalle.
Kesämatkailukauden jatkaminen osa tämän vuoden strategiaa
– Erilaiset trendit ja ihmisten ajattelussa näkyvät muutokset ovat nyt kotimaan matkailun puolella. Tähän sisältyy valtava potentiaali. Matkailun kokonaiskysyntä on nyt lähes 14 miljardia, josta kotimaan kysynnän osuus on yli 10 miljardia. Jo viiden prosentin kasvu tähän merkitsee yli puolen miljardin kokonaiskysynnän arvonnousua, Hellén toteaa.
Hän painottaa, että kasvua pitää hakea kesäkauden pidentämisestä. Vuodenaikojen potentiaali tiedostetaan, mutta sitä ei huomioida tarpeeksi. 100 syytä -kampanja alkaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa jo toukokuussa ja jatkuu syyskuun loppuun asti.
– Haluamme aktivoida ihmisiä tasaisemmin ympäri vuoden. Se on avainasemassa kestävän kasvun näkökulmasta. Kotimaan matkailun kasvulle on kaikki edellytykset, kyse on vain siitä, miten se tehdään.
Anne-Marget Hellénin vastaus on selkeä: yhteisvoimin.
Lue lisää 100 syytä -kampanjasta: www.suoma.fi
Ravintoloitsijoista hotelliyrittäjiksi
29.11.2024
Lue lisää
Himoksella uskotaan perheeseen
16.10.2024
Lue lisää
Baarien ystävä on monessa mukana
05.09.2024
Lue lisää
Luonto on luksusta
04.06.2024