Aluksi löytyi tontti ja saman tien ajatus hotellista. Inkoon kunta oli kaavoittanut Barölandetin ja Orslandetin välisen Hycklesundin salmen rannassa sijaitsevan tontin matkailukäyttöön. Kiinteistökehittäjä ja rakennusalan yrittäjä Jussi Paavoseppä oli hiljattain myynyt osuutensa puhtaan sisäilman rakennuksia valmistavasta Fixcel Groupista. Vaikka tarkoitus oli pitää pari vuotta taukoa yrittämisestä, tontin mahdollisuudet hurmasivat Paavosepän.
The Barö -saaristohotelli nousi paikoilleen ällistyttävän nopeasti keväällä 2021. Majoitusrakennusmoduulit tehtiin Jyväskylässä talotehtaassa sydänpuuhirrestä ja kuljetettiin Inkooseen laveteilla. Menetelmän ansiosta alueen puusto säilyi koskemattomana. Pohjatöiden aluksi tontille tehtiin puiset kulkusillat, joita käyttämällä maapohjan kasvillisuus säilyi vaurioitumattomana. Pohjatyöt valmistuivat keskellä koronatalvea neljässä kuukaudessa. Teräsjaloilla seisovat majoitusrakennukset on mahdollista kierrättää kokonaisina edelleen vaikkapa yksityishenkilöille kesämökeiksi sen jälkeen, kun niitä ei kannata enää kunnostaa hotellikäyttöön. Kokonaisuus valmistui kahdessa erässä, ensin 12 majoitusrakennusta ja kesällä 2022 kuusi lisää. Tontilla on rakennusoikeutta vielä 12 rakennukselle, mutta sen lisäksi yhtiö suunnittelee lähialueelle vielä lisää rakennuksia.
Julkisivuverhoilut on tehty japanilaisella hiiltämismenetelmällä shou sugi banilla, jolla saadaan aikaan pitkäikäinen ja rannikon ankaraa säätä kestävä pinta. Mustat rakennukset maastoutuvat huomaamattomasti männynrunkojen lomaan, ja ikkunoiden kupariset pellitykset patinoituvat ajan mittaan yhä tummemmiksi. Majoitusrakennusten ikkunat ulottuvat katosta lattiaan, ja sisäpuolen seinät ovat niin ikään tummia. Maisema pääsee tiloissa pääosaan.
18 huoneen lisäksi alueella on ravintola The Berg, rantasauna sekä talousrakennus ja kasvihuone ravintolan käyttöön. Toisessa lasitalossa säilytetään asiakkaille lainattavia harrastusvälineitä. Lounaaseen laskevassa rinteessä on aurinkoterassi, jota käytetään esimerkiksi samppanjatastingeissä ja joogatuntien ulkosalina. Ulkotiloja voidaan käyttää monipuolisesti, sillä aivan meren rannassa on pääsääntöisesti aurinkoisempaa kuin sisämaassa, ja Orslandetin takana ollaan suojassa avomereltä puhaltavilta tuulilta.
Alueella ei ollut entuudestaan vesijohtoa taikka viemäriä, joten vessat olisi pitänyt toteuttaa kuivakäymälöinä. Ne eivät kuitenkaan sopineet majoitusliikeideaan, joten alueelle rakennettiin oma biologinen vedenpuhdistamo. Viemärilinjoja ei haluttu louhia kallioon, vaan ne kulkevat maan pinnassa puisten kävelysiltojen alla.
Valosaasteen välttämiseksi kaikki alueen pihavalot on suunnattu alaspäin.
Aurinkopaneeleita ei rakennusten katolla ole. Sen sijaan kehitteillä on isompi aurinkoenergialaitos sekä energian varastoimiseen perustuva ratkaisu yhdessä Vattenfallin ja sähköautovalmistaja Polestarin kanssa. Lisäksi tontille on kaavailtu pystytuulivoimalaa, joka vie vähemmän tilaa kuin perinteinen roottorimallinen tuulivoimala ja joka ei aiheuta äänisaastetta.
Pysäköintipaikat on tehty kauemmaksi Bergvallavägenin varteen, ja siellä on myös useita sähköautojen latauspisteitä. Tarvittaessa asiakkaat kuljetetaan matkatavaroineen perille hotellin sähköautolla.
Ekologisuus ei ole jäänyt pelkäksi markkinointipuheeksi, sillä hotelli sai joulukuussa 2022 vastuullisen matkailun Green Key -sertifikaatin.
Gryndausta ja markkinointia
The Barön taustalla on Paavoseppien pariskunta, Netta ja Jussi, jotka molemmat tulivat hospitalitybisneksen ulkopuolelta. Kiinteistökehityksen ohessa Jussi Paavoseppä on purjehtinut pienestä pitäen, ja viime talvena hän osallistui Ocean Globe Race 2023 -purjehduskilpailuun maailman ympäri Spirit of Helsinki -veneen kapteenina. Netta Paavoseppä on puolestaan tehnyt uransa markkinointi- ja IT-aloilla.
Pariskunta aloitti kiinteistökehityksen toteuttamalla ullakkorakennusprojektin Etelä-Helsingissä, seuraavaksi vuorossa olivat WSOY:n ja Ohranan talot Kaartinkaupungissa. Lisäksi yhtiö on tehnyt muun muassa modulaarista sairaala- ja päiväkotirakentamista.
Digitaalisuus näkyy The Barössä muun muassa älykkäänä talotekniikkana, jonka avulla tyhjien majoitusrakennusten lämpötilaa voidaan laskea etänä yksittäin. Valaistusta pystytään niin ikään etäohjaamaan. Sisään- ja uloskirjautumiset tapahtuvat online-palvelussa.
– Mahdollisuus kontaktittomaan kirjautumiseen oli konseptissamme heti alusta lähtien. Se avasi mahdollisuuden palvella asiakkaita turvallisesti myös keskellä koronapandemiaa.
Rakentamisvaiheessa alueelle tehtiin ensimmäiseksi puiset kulkusillat, jotta maasto ei vaurioituisi.
Ravintola vuokralle muille
Koska Paavosepillä ei ollut majoitus -ja ravintola-alan yrittäjäkokemusta, he päättivät etsiä paikallisia kumppaneita The Barön palveluiden toteuttamiseen mahdollisimman paljon. Esimerkiksi The Berg -ravintolan liiketoiminta on vuokrattu vastapäisessä Orslandetin saaressa sijaitsevan Scola-kesäravintolan ravintoloitsijoille Linda Hällström-Pasaselle ja Petteri Pasaselle. Keittiömestarina ravintolassa toimii Lauri Saarikoski. Vaikka ravintolaa operoi eri yritys, markkinointi tehdään yhtenä kokonaisuutena, usein nimenomaan ravintola edellä.
– Scola oli luonteva vaihtoehto ravintoloitsijaksi tänne, koska suosimme mielellämme paikallisia yrityksiä, ja läheisen sijainnin takia voimme käyttää yhteisiä kuljetuksia ja vaikkapa pakkasvarastoja, Netta Paavoseppä sanoo.
Ravintola on avoinna myös muille kuin yöpyjille, mutta koska paikkoja on rajallisesti, on ennakkovaraus tarpeen. Piipahtajiakin pystytään palvelemaan varsinkin kesäaikaan, kun terassi on käytössä. Ravintolassa on otettu jälleen à la carte -lista käyttöön aiemman neljän ruokalajin menun lisäksi.
– Toki meiltä saa lounasaikaan myös perinteistä lohisoppaa, sillä Hycklesundin väylä on vilkas ja veneilijäasiakkaita käy säännöllisesti. The Barön oma ranta on matala ja riittää vain pienveneille, mutta isommat voi jättää Orslandetin puolelle Bärosundiin ja tulla lossilla yli.
– Ajatuksena on ollut tehdä ravintolan ruokatuotteesta sen verran fine diningia, että paikka houkuttelisi ruokamatkailijoita kauempaakin. Talvikausina ravintolassa on järjestetty kokkivierailuja, joissa keittiömestarit kuten Filip Langhoff tai Toni Kostian ovat valmistaneet nimikkomenunsa yhdessä vakituisen henkilökunnan kanssa.
Paikallisia yrityksiä käytetään myös ohjelma- ja hyvinvointipalveluiden tuotannossa samoin kuin siivous- ja pesulapalveluissa.
Pariskuntia Suomesta ja ulkomailta
The Barö on tullut tunnetuksi nimenomaan aikuisten ja pariskuntien kohteena, ja paikassa on ehditty sekä kosia että viettää hääpäivää lukuisia kertoja jo ensimmäisen vuoden aikana.
– Hotelli ei ole kuitenkaan kielletty lapsilta, vaikka heille ei olekaan luotu erityisiä aktiviteetteja. Itse asiassa sekä lapset että koirat viihtyvät erinomaisesti huoneiden näköalaikkunoiden ääressä katselemassa maisemaa. Huoneissa ei ole lainkaan televisioita, sillä haluamme antaa tilaa rauhoittumiselle. Asiakkaat eivät tunnukaan aina kaipaavan mitään ihmeellistä aktiviteettia, vaan monelle riittää pelkkä sängyllä loikoilu ja ehkä pieni pyörälenkki, Netta Paavoseppä sanoo.
Barössä on liki mahdotonta olla näkemättä eläimiä, sillä alueella asustelee muun muassa merikotkia, lepakoita, haikaroita ja myös käärmeitä. Aivan saunalaiturin edustalla saunojia tarkkailee usein Stiguksi nimetty harmaahylje kavereineen. Tontti on kuivaa mäntykangasta, minkä vuoksi maisemassa on vihreää myös talvisin.
Rantasaunan lauteilta voi tarkkailla Hyckelsundin väylää kulkevia veneitä.
Markkinointia nykyaikaisesti
The Barö on tehnyt täsmämarkkinointia Euroopassa, ja sekä kiinnostusta sekä kysyntää tuntuu olevan. Instagram on tärkeä media, joka tuo asiakkaita myös kauempaa. Huomiota on tullut kansainvälisissä lehdissä kuten Forbesissa ja The Guardianissa.
Inkoon kunta on lähtenyt hyvin mukaan projektiin ja järjestänyt liikenneyhteydet tänne. Julkisella liikenteellä pääsee Inkooseen sekä Helsingistä että Turusta, ja loppumatkan voi kulkea kutsukyytipalvelulla.
Markkinointia hankaloittaa jonkin verran se, että Länsi-Uudellamaalla ei ole lainkaan matkailun alueorganisaatiota, vaan alueen yritykset toimivat suoraan valtakunnallisen
organisaation alla. Kun yhteisiä markkinointiponnisteluita suunnitellaan, on erikokoisilla toimijoilla harvoin samanlaisia tarpeita saati mahdollisuuksia panostaa markkinointiin.
– Olen viime aikoina kiinnostunut entistä enemmän uudesta teknologiasta ja varsinkin lisätystä todellisuudesta, jonka avulla asiakaspolkua voitaisiin jatkaa hänen kotonaan, tarjoamalla vaikkapa Barö-meditaatiota verkon yli tai virtuaalitodellisuusdinneriä meidän reseptiemme avulla. Kun lentämisen ekologisuus mietityttää yhä enemmän, pystyisimme viemään Suomi-kokemuksen virtuaalisesti Japaniin.
Netta Paavoseppä on luottanut markkinoinnissa enimmäkseen digitaalisiin kanaviin.
– Kun markkinointibudjettia ei ole määrättömästi, on käytettävä sitäkin enemmän mielikuvitusta. En pysty esimerkiksi maksamaan somevaikuttajille julkaisuista, mutta voin tarjota majoitusta ja ristiinpostauksia. Meillä on kuitenkin Instagramissa yli 15000 seuraajaa, joiden avulla tulee lisää kävijöitä somevaikuttajien tileille.
Jokin aika sitten Paavoseppä keksi tarjota asiakkaille ilmaista minibaaria, pois lukien alkoholijuomat, mikä täytti hänen mukaansa varauskirjat pitkäksi aikaa.
– Asiakkaat arvostivat sitä todella paljon.
Jussin osallistuminen Ocean Globe Raceen toi saaristohotellille kansainvälistä huomiota, koska Spirit of Helsingin kipparin siviilityö hotellinjohtajana kiinnosti ulkomaista mediaa.
– Usutan myös henkilökuntaani ehdolle kaikkiin mahdollisiin palkintoihin, sillä pelkkä ehdokkuus tuo näkyvyyttä. The Barö on ollut ehdolla muun muassa Finnish Travel Galassa Vuoden majoitusliike -sarjassa ja Pro-gaalassa Vastuullisuus-sarjassa.
Uusin markkinointikeino löytyi taannoin Brysselin matkalla, kun Paavoseppä pani The Barön mukaan Belgian Elle Decorationin vuoden 2024 hotellioppaaseen, joka esittelee kiinnostavia kohteita eri puolilta maailmaa.
Alkuviikosta The Barössä on usein enemmän yritysasiakkaita ja loppuviikosta yksityisasiakkaita. Yrityskäyttöä hankaloittaa jonkin verran kokoustilojen rajallisuus, sillä suurin käytettävissä oleva tila on samalla ravintolan sali. Joitakin yrityksiä se arveluttaa, koska kokit työskentelevät samassa tilassa olevassa avokeittiössä.
Vaikka markkinoimmekin paikkaa lähinnä rentoutumis- ja rauhoittumiskulmalla, yritykset haluavat yleensä yhdistää vetäytymiseen jonkinlaisen työasian. Onneksi uusi iso neuvottelutila valmistuu ensi vuodelle päärakennuksen yhteyteen.
Luonto on suuri elämys turisteille
Useimmilla suomalaisilla on mahdollisuus päästä melko pienellä vaivalla mökkeilemään, ja puhdasta luontoa pidetään itsestäänselvyytenä. Monille Aasian suurkaupungeissa asuville pelkkä puhdas ilma on luksusta, ja mahdollisuus kerätä marjoja tai sieniä luonnosta syötäväksi on suorastaan ihmeellistä. The Barössa asiakkaat pääsevät syksyllä sienestämään, ja he voivat tuoda saaliinsa ravintolaan pikkelöitäväksi ja kotiinvietäväksi. Samoja makuja tarjotaan ravintolassa sesongin menuissa.
Luonto- ja ohjelmapalveluissa käytetään paikallisia oppaita, jotka tuntevat alueen.
– Google Translator on helpottanut toimintaa aivan älyttömästi. Asiat saadaan hoidettua, vaikkei mitään yhteistä kieltä ole.
Fakta: Barösund Sea View Oy
- Omistajat: Jussi ja Netta Paavoseppä
- Toimiala: Lomakylät yms. majoitus
- Henkilöstöä: 6
- Toimitusjohtaja: Jussi Paavoseppä
- Markkinointi- ja vastuullisuusjohtaja: Netta Paavoseppä
- Liikevaihto 2023: 2,03 miljoonaa euroa
- Liikevoitto 2023: 120 000 euroa
Ravintoloitsijoista hotelliyrittäjiksi
29.11.2024
Lue lisää
Himoksella uskotaan perheeseen
16.10.2024
Lue lisää
Baarien ystävä on monessa mukana
05.09.2024
Lue lisää
Luonto on luksusta
04.06.2024