Kun Kasperi ja Mia Saari aloittivat ravintola-alalla 1970-luvun alussa, piti takana olla harjoittelua ennen kuin oli mahdollista hakea ravintolakouluun. Kasperi valitsi Turun paikoista maineikkaimman, eli Hamburger Börs -hotellin. Siellä oli omaa harjoitteluaan tekemässä myös Mia, jolla oli sattumoisin sama sukunimi. Hamburger Börsin ravintolapäällikkö Lasse Hämäläinen lähti Maarianhaminaan johtamaan uutta hotelli Arkipelagia, ja hän otti nuoret Saaret mukaansa. Ahvenanmaan kansainvälisessä ympäristössä molemmille kirkastui, että matkailu- ja ravintola-ala oli sitä mitä he vastakin halusivat tehdä.

Porvoon matkailuopiston jälkeen Mia työskenteli vuoden verran Nilsiässä, kunnes avioitunut pari asettui Turkuun, jossa molemmat olivat saaneet töitä kongressikeskus Ikituurista. Kasperi oli tuossa vaiheessa jo suuntautumassa vahvasti hotellipuolelle ja saikin pian töitä Helsingistä.

Pariskunnan lapsi Roni oli pieni, ja Mia halusi pois iltatöistä. Hän hankki itselleen työpaikan vakuutusmyyjänä, yhtiön ensimmäisenä naisena miesvaltaisella alalla. Veri veti kuitenkin takaisin ravintola-alalle, niinpä hän perusti ensimmäisen oman ravintolansa Diana Parkin Helsinkiin Erottajalle. Vuosi oli 1988, nousukausi kuumimmillaan, ja jupit käyttivät rahaa kuin viimeistä päivää.

Diana Parkista tuli yksi kaupungin näyttäytymispaikoista, joka oli kuuluisa hyvästä ruoastaan ja palvelustaan. Ravintola oli pakko sulkea, kun 1990-luvun alun lama vei asiakkaat. Samoihin aikoihin Saari vuokrasi ravintola Sipulin, NJK:n ja Kulosaaren Casinon sekä Särkänlinnan. Vuonna 1989 hän houkutteli yhtiökumppanikseen Pertti Hynnisen, joka oli vetänyt Dipolin ravintoloita ja pyöritti tuolloin vaimonsa Mariannen kanssa Ruusulankadun keilahallin ravintolaa.

– Pera oli täydellinen yhtiökumppani, ihan erilainen kuin minä. Hän on maailman analyyttisin ihminen, joka sanoo, että mietitäänpä nyt vielä, kun minä olisin jo tehnyt päätöksen, Mia Saari kertoo.

MK-Rest-yhtiö kasvoi, ja yrittäjät saivat sellaisetkin paikat kukoistamaan, joita kukaan muu ei ollut saanut kannattaviksi. Liiketoimintaa pyöritettiin tulorahoituksella vuokratiloissa, eikä lainaa tarvinnut ottaa.

Kasperi Saari liittyi mukaan vuonna 1995, kun firma havitteli mukaan hotellibisnekseen ja ryhtyi operoimaan Messukeskuksen yhteyteen rakennutettua Holiday Inn Helsinki -hotellia. Hanke oli iso aiempaan toimintaan verrattuna, ja yrittäjien piti turvautua velkarahaan ja ulkopuolisiin yhtiökumppaneihin.

Suunnitelmissa ollut Holiday Inn -ketjun laajentuminen tyssäsi Suomessa osaomistaja Scandicin vastustukseen, ja se oli yrittäjille valtava pettymys.

– Olimme New Orleansissa Holiday Inn -ketjun kokouksessa, kun hirmumyrsky yllätti ja kaikki lennot peruttiin. Jäimme hotelliin hiekkasäkkien taakse turvaan muutamaksi päiväksi Scandicin ruotsalaisten ihmisten kanssa ja söimme samaa buffettia kerta toisensa jälkeen. Scandic oli vastikään ostanut Arctian, mutta se ei halunnut kokonaisuudesta kuin hotellit ja oli valmis myymään ravintolat pois.

Saaret yrittivät ostaa heiltä vain yhden ravintolan, mutta myyjä pysyi tiukkana. Kaikki tai ei mitään. Ajatus jäi kytemään, ja muutamaa kuukautta myöhemmin kaikki Arctian ravintolat vaihtoivat omistajaa. Perustettiin uusi yritys, ­Royal Ravintolat, johon tulivat osakkaiksi Saaret, Hynniset, Scandic ja pääomasijoittaja CapMan. Kasperi Saaresta tuli toimitusjohtaja.

”Keitä nämä ovat?”

Arctian ravintoloiden kauppa oli iso talousuutinen, joka huomioitiin jopa pääuutislähetyksessä. Pieni, muutaman ravintolan yritys hankki kerralla yli 30 ravintolaa Helsingin parhailta paikoilta.

– Kun meitä haastateltiin aamu-tv:ssä, saimme vakuuttaa toimittajaa, että kyllä meillä on yhteensä useampi kymmenen vuotta kokemusta alalta.

Mia Saari kertoo, että kun he kaupan jälkeen kiersivät ravintoloissa esittäytymässä, kuultiin usein toive, ettei omistajien tarvitsisi kovin usein poiketa.

Vaikka ravintolapäälliköt olivat työntekijöitä, monet olivat olleet tehtävissään pitkään ja saaneet toimia hyvin itsenäisesti, kunhan tulos oli ollut riittävä.

Varsinkin Mialle muutos verrattuna aiempaan oli suuri. Enää ei voinut vaatia täydellisyyttä kaikessa eikä varsinkaan vahtia itse joka asiaa.

Itsenäiset ravintolat olivat toisaalta etu, sillä ne jatkoivat toimintaansa suurelta osin entiseen tapaan. Kaikki kaupassa tulleet ravintolat eivät jääneet portfolioon pitkäksi aikaa, vaan esimerkiksi Stockmannin ravintolat Helsingissä, Oulussa, Turussa ja Tampereella myytiin pois, ja saaduilla rahoilla rakennettiin täysin uudenlainen yökerho eli Teatteri entisen Happy Daysin tiloihin Ruotsalaisen teatterin taloon.

Muuten Royal Ravintolat tyytyi säilyttämään parhaat paikkansa suurelta osin entisellään. Uusien paikkojen rakentaminen aivan tyhjästä oli harvinaisempaa, mutta Salutorget tehtiin Helsingin kaupungin entiseen rahatoimistoon Pohjoisesplanadille. Uusia paikkoja olivat myös Nokka ja Strindberg.

Yhtiön kuningasajatuksena oli toimia Helsingin keskustassa, vaikka muutama ravintoloista lipsuikin lähialueille.

– Hyvä sijainti oli tärkein, sillä liikeidean saattoi aina vaihtaa.

Saarten mukaan Helsingin kaupunki oli 2000-luvun alussa erittäin elinkeinomyönteinen. Royal Ravintolat oli tarpeeksi suuri toimija, jonka hankkeita haluttiin edistää.

Isompi volyymi toi etua esimerkiksi ostosopimuksiin, joiden perusteella ravintolat saivat peruselintarvikkeensa kilpailukykyisin hinnoin. Ravintoloiden omaleimaisuus haluttiin silti säilyttää, eikä ketjuohjausta viety liian pitkälle.