Ametisti houkuttelee Luostolle noin 25 000 vierailijaa vuosittain

Ametisti houkuttelee Luostolle noin 25 000 vierailijaa vuosittain

  • Teksti: Jussi Rasimus
  • Kuvat: Arctic Ametisti Oy

Ulkomaalaisten osuus Lampivaaran Ametistikaivoksen kävijöistä on nykyisin suurempi kuin kotimaisten.

Luoston Lampivaarassa sijaitsee yksi maailman harvoista koru- ja jalokivikaivoksista, johon vierailijat ovat lämpimästi tervetulleita. Kaivoksen toiminnasta vastaavan Arctic Ametisti Oy:n operatiivinen johtaja Kari Sunnela on työskennellyt yhtiössä jo pari vuosikymmentä.

 

Ametisti

”Ametisti on syntynyt tällä alueella 2000 miljoonaa vuotta sitten, ja Pyhä-Luoston tunturiketju on ollut pitkään tunnettu kvartsipitoisuudestaan. Ametisti on jalon kvartsin violetti värimuunnos ja arvostetuin kivi kvartsien väriryhmässä. Osa ametisteista on jalokiviluokkaa. Ametisteja käytetään pääasiassa korujen raaka-aineena. Lisäksi ametisteja on käytetty välineenä erilaisissa hoidoissa, sillä niihin liitetään erilaisia uskomuksia maailman kulttuureissa.

Lampivaaran rikas ametistiesiintymä löydettiin 1980-luvulla. Aluksi kaivostoiminta oli hyvin pienimuotoista ja materiaalia kaivettiin pääasiassa tutkimuskäyttöön. Kaivosyhtiö Arctic Ametisti perustettiin 1993, eli juhlistimme 30-vuotista taivaltamme 2023.

Yhtiön perustivat nyt jo edesmennyt Timo Seppälä sekä Tuija Sandberg. He rakensivat tarkkaan harkitun dualistisen toimintamallin,  johon nojaamme tänäkin päivänä: olemme kaivosyhtiö,  jonka liiketoiminnassa matkailu on erittäin vahvasti mukana.”

Kaivosyhtiön operatiivinen johtaja Kari Sunnela.

Kaivos

”Kaivos toimii 18 hehtaarin alueella Lampivaaran laella. Raakakiven kaivuutyöt ajoittuvat käytännön syistä vuoden lumettomaan aikaan.

Yhtiön strategisia arvoja ovat luonnon ja ihmisen kunnioitus ja aitous. Noudatamme kestävän kehityksen ja kestävän matkailun periaatteitta. Kaivaminen tehdään käsityönä, koneita ja räjähteitä ei käytetä. Kaivamme vain omaan tuotantoon, emme raaka-aineeksi muualle. Valmistamme ametisteista koruja.

Meille on tärkeää, että olemme kotimainen kaivosyhtiö ja aiomme sellaisena pysyäkin. Huvipuistoja voi rakentaa minne vain, mutta kaivoksemme on täysin autenttinen paikka.

Kaivamme raakakiveä niin marginaalisia määriä, että Lampivaarassa riittää ametistia vähintään sadoiksi, ellei jopa tuhansiksi vuosiksi eteenpäin. Moni kansainvälinen liikemies on ihmetellyt, miksemme raapaise kerralla kaikkea pois ja realisoi tuottoja välittömästi. Se ei olisi arvojemme mukaista bisnestä. Kaivoksen matkailutoiminta loppuisi siihen.

Strategiaamme ohjaa myös kaivoksen sijainti keskellä Pyhä-Luoston kansallispuistoa. Yhteistyömme Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa on sujunut hyvin.”

Jokainen kaivaja saa ottaa mukaansa yhden löytämänsä ametistin.

Matkailu

”Matkailu muodostaa merkittävän osan liiketoiminnastamme. Kaivoksella vierailee 20 000–25 000 asiakasta vuodessa. Ulkomaisten turistien osuus kävijöistä on nykyisin hieman suurempi kuin kotimaisten matkailijoiden. Kansainvälisten vierailijoiden määrä on tänä talvena ylittänyt vuoden 2019 lukemat,  joten talvikauden tuloksemme tulee todennäköisesti olemaan kaikkien aikojen paras. Erityisen vahvasti kävijämäärä kasvoi marraskuussa.

Kaivoksen kansainvälinen kysyntä jakautuu siten, että joulu-helmikuussa käy ryhmämatkailijoita varsinkin Kaakkois-Aasiasta, mutta myös Yhdysvalloista, Keski-Euroopasta ja Espanjasta. Toki myös brittejä käy jonkin verran. Kesällä meille tulee ihmisiä ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Alkusyksystä kansallisuuksista nousevat voimakkaammin Espanja, Italia ja Baltian maat. Hollantilaisia käy läpi vuoden. Suomalaisten kävijäpiikit ajoittuvat loma-aikoihin.

Korona-aika 2020–22 oli meillä siinä mielessä poikkeuksellinen, sillä rikoimme vuosi vuodelta kaikki aikaisemmat kävijäennätyksemme pelkästään kotimaisten matkailijoiden voimin, vaikka rajoitimme vierailijaryhmien kokoa. On ollut hienoa huomata, että vaikka ulkomaanmatkailu on palautunut ennalleen, kotimaisten asiakkaidemme määrä on edelleen korkeammalla tasolla kuin ennen koronaa. Esimerkiksi viime kesäkauden tuloksemme oli parempi kuin vuonna 2019.”

Lumiseen aikaan asiakkaita kuljetetaan kaivokselle Ametistipendolinoilla.

Palvelut

”Matkailupalveluidemme päätuote on kaivosvierailu: asiakkaat pääsevät itse etsimään oman ametistin mukaansa, minkä lisäksi he kuulevat alueen geologiasta ja historiasta sekä jalokivien ominaisuuksista ja käytöstä.

Asiakkaat eivät saa ajaa kaivokselle omilla autoillaan, koska sijaitsemme luonnonsuojelualueella. Lumettomana aikana kaivokselle kävellään 2,5 kilometrin matka luonnosta nauttien. Lumisena aikana kuljetamme vieraita kaivokselle Ametistipendolinoilla,  jotka ovat kuljetuskäyttöön muutettuja lumitamppareita. Pystymme kyyditsemään monen kymmenen hengen ryhmiä kerralla. Talvikauden kuljetusmahdollisuus on erityisen tärkeä ulkomaisille ryhmille.

Pendolinolähtöjä on päivittäin kaksi, ja asiakkailla on kolme mahdollista lähtöpaikkaa: Luoston keskustassa sijaitseva kaivoskauppa, Ukko-Luoston parkkipaikka tai Lampivaaran kahvio, joka toimii ympärivuotisesti myös kaivoksen info- ja lipunmyyntipisteenä. Lisäksi se on perinteikäs virkistyspaikka Pyhä-Luoston matkailureitin vaeltajille ja hiihtäjille.

Lisäksi olemme lisäämässä asiakaspalveluitamme hiljattain valmistuneeseen uuteen rakennukseen, joka sijaitsee Ukko-Luoston parkkialueella. Rakennuksessa sijaitsevat myös koneiden varikko ja yhtiömme toimisto.”

 

Henkilökunta

”Yrityksessämme on 11 työntekijää tällä hetkellä. Henkilöstö koostuu matkailun, myynnin ja opaspuolen ammattilaisista. Geologit eivät ole meidän omilla palkkalistoillamme vaan hyödynnämme heidän osaamistaan ostopalveluna. Myös korutuotantomme on toteutettu ostopalveluna muualla Lapissa, mutta siirrämme korunvalmistuksen tänne kuluvan vuoden aikana. Sitä varten Luoston keskustan kaivoskaupan yhteydessä ovat jo kivenhiontatilat olemassa.

Minulla itselläni on 21 vuoden työura tässä yhtiössä. Tulin Luostolle aikoinaan hiihdonopettajaksi, kunnes siirryin kaivokseen kesäoppaaksi ja mainariksi. Myöhemmin siirryin aluepäälliköksi ja sittemmin nykyiseen työhöni operatiivisesta toiminnasta vastaavaksi johtajaksi. Toimin linkkinä henkilökunnan ja yhtiön asioista päättävän hallituksen välillä.” 

Fakta: Kaivosyhtiö Arctic Ametisti Oy

  • kotipaikka: Sodankylä
  • omistaja: joukko yksityisiä osakkaita
  • perustamisvuosi: 1993                
  • liikevaihto: 1–1,2 miljoonaa euroa
  • henkilöstömäärä: 5 vakituista ja 6 määräaikaista
  • www.amethystmine.fi