Yli 20 vuoden ajan Oluthuone Leskistä, Jumprua ja Kaarlenholvia pyörittänyt Ari Flinck ehti yritysmyyntinsä jälkeen elellä ”vapaaherrana” vain muutaman kuukauden ajan, kun hänelle tarjottiin mahdollisuutta ryhtyä Bistro ja Majapaikka Fransin yrittäjäksi Hailuodossa. Oulun keskustan pubit ja yökerhot vaihtuivat luonnonläheiseen bistro- ja majoitustoimintaan. Seuraavassa Flinck kertoo, mikä sai hänet ryhtymään yrittäjäksi Marjaniemen majakan juurelle.
Oulu
”Toimin Oulun yöelämän ytimessä monta vuosikymmentä. Menin Oluthuone Leskiseen töihin 1993 ja ryhdyin pubin yrittäjäksi 1997. Vuonna 2007 kolmihenkinen yrittäjäporukkamme osti osakkuuden Jumprusta ja Kaarlenholvista. Samalla myimme Leskisestä osakkuuden Kaarlenholvin Ari Laakkoselle, minkä jälkeen omistimme kaksi ravintolaa tasaosuuksin. Aiemmin olimme perustaneet Pro Piknik Festivalsin yhdessä 45 Specialin yrittäjien kanssa. Olimme osakkaina myös ravintola Uleåborgissa ja Sonnisaari Panimossa. Luovuin omistuksistani eri aikoihin, ja lopullisesti bisnes päättyi kohdallani syyskuussa 2023, jolloin myimme Leskisen ja Jumprun/Kaarlenholvin Pro Restaurantsille.
Jokaisella neljällä omistajalla oli omat syynsä liiketoiminnan myymiseen. Yöravintolabisneksessä onnistuminen vaatii jatkuvaa kilpailijoiden seurantaa ja paloa toiminnan kehittämiseen. Itselläni oli ollut jo muutaman vuoden ajan fiilis, ettei minulla ollut niille ravintoloille enää niin paljoa annettavaa kuin aiemmin oli ollut. Koronapandemian aiheuttamilla vaikeuksilla ja niitä seuranneella työuupumuksellani oli omat osuutensa yrittämisen liekkini hiipumisessa.”
Hailuoto
”Viime talvena vietin paljon aikaa mökilläni Hailuodossa, joka on ollut minulle paratiisi niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Olen omistanut tästä saaresta mökin 15 vuotta, ja siinä ajassa paikalliset yrittäjät ja ravintolat ovat tulleet tutuiksi.
Viime marraskuussa olin täällä syömässä pannusiikaa, ja Fransin silloinen yrittäjä Hannu Korpela kysäisi, mitä meinaan ruveta tekemään. Vastasin, että haaveenani on päästä valtiolle tai kaupungille töihin ja tehdä mukava virkamiesura ennen eläkkeelle jäämistä. Hannu ehdotti, että tulisin hänelle kesätöihin ravintolapäälliköksi. Kieltäydyin, jolloin hän ehdotti, että ryhtyisin hänelle yhtiökumppaniksi. En suostunut siihenkään, sillä olin päättänyt, että ravintola-ala oli osaltani nähty.
Tarjous jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni, sillä minulla oli aiemmin ollut haave, että perustaisin Hailuotoon bed and breakfast -tyylisen paikan. Aloin fiilistellä tarjousta niin ikään Hailuodosta mökin omistavan Mika Ämmälän kanssa. Hän oli kiinnostunut ryhtymään yhtiökumppanikseni. Lopulta päätin lähteä vielä kerran luomaan uutta, koska tämä bisnes ja toimintaympäristö poikkeavat riittävän paljon yöravintolatoiminnasta.
Teimme kaupat Bistro ja Majapaikka Fransista maaliskuun puolivälissä. Minun ja Mikan perustama Tällä Tiellä Oy osti 80 prosenttia ravintola- ja majoitusliiketoiminnasta. Edelliset yrittäjät jatkavat vähemmistöosakkaina. Olemme saaneet heiltä korvaamatonta apua kiinteistön ja taustajärjestelmien haltuun ottamisessa, mutta he eivät ole enää mukana operatiivisessa toiminnassa.”
Liiketoiminta
”Bistro on toimintamme sydän ja elinehto. Tänä vuonna kokonaismyyntimme on kasvanut 30 prosenttia, ja olemme siihen tyytyväisiä. Frans on matalan kynnyksen ravintola, joka tarjoaa maistuvaa lähiruokaa ja ystävällistä palvelua. Käytämme niin paljon paikallisia raaka-aineita kuin pystymme. Meillä on sopimuskalastaja, ja tarjolla on aina Perämeren kalaa. Lihat tulevat paikalliselta Kujalan tilalta ja sienet ja marjat lähiluonnosta.
Ravintolan lisäksi tarjoamme 55 petipaikkaa eri rakennuksissa. Vaatimattomimmassa vaihtoehdossa nukutaan kerrossängyissä. Lisäksi meillä on kolme saunaa, joista yksi on savusauna.
Olimme kesä-elokuussa avoinna joka päivä. Syyskuun alusta rajoitimme aukioloa viikonloppujen ympärille, kuten keväälläkin teimme. Frans on aiemmin ollut talvet suljettuna, mutta me muutamme toiminnan ympärivuotiseksi. Uskon, että myös pimeys ja kylmyys ovat Hailuodossa myyntivaltteja. Merenjäällä ulkoilu ja pilkkiminen ovat elämyksiä.
Minä ja Mika olemme voimakkaasti läsnä päivittäisessä toiminnassa. Yrittäjän velvollisuuksiemme ohella työskentelemme tarjoilijoina, huonesiivoojina, liinavaatekuskeina ja saunanlämmittäjinä. Ensimmäinen kesä on ollut tämän bisneksen opettelua. Syksyllä selkiytämme sitä, millaisin konkreettisin keinoin kehitämme toimintaa.”
Missio ja visio
”Missionamme on tarjota ihmisille arjen vastapainoksi täydellistä rauhaa, sielun ja ruumiin ravintoa. Visionamme on tuoda viikonlopuiksi bussilastillinen asiakkaita yöpymään, saunomaan ja käyttämään ravintolapalveluitamme. Viikonlopun tavoitteena on asiakkaan maadoittuminen, mielen huoltaminen.
Hailuoto on yksi Suomen kansallismaisemista ja monelta osin Natura-aluetta. Teemme yritystoimintaa luonto edellä. Emme aio tuoda valikoimaamme moottorikelkkoja tai mönkijöitä vaan lumikenkiä, puunhalausta ja tähtitaivaan ja revontulten ihastelua.
Mika Ämmälällä on takanaan pitkä ura poliisina ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkijana, ja hän on kouluttanut poliiseja ja virkamiehiä ihmismielen toimintamalleista. Sen myötä meillä on jo mielen ja kehon hallintaan liittyviä konsepteja valmiina, minkä lisäksi saatamme käynnistää yhteistyötä eri tahojen kanssa, kuten vaikkapa marjastus- ja sienestysretkiä paikallisten Marttojen kanssa.
Meillä on mahdollisuuksia kehittyä myös saunamatkailukohteena. Sitä varten rakennamme savusaunan yhteyteen terassin ja kylpytynnyrin.”
Asiakkaat
”Kesälomakauden ulkopuolella pääkohderyhmäämme ovat yritykset ja yhteisöt. Toinen tärkeä kohderyhmä on paikallisväestö. Näyttää siltä, että olemme jo saavuttaneet paikkamme luotolaisten sydämissä. Sunnuntai on ollut usein viikon paras päivä, sillä silloin paikalliset ovat käyneet syömässä.
Enemmistö ulkomaalaisista vieraista tulee Ruotsista ja Norjasta. Tänä kesänä myös Keski-Euroopasta saapui yllättävän paljon turisteja ja moni heistä samasta syystä – heidän kotiseudullaan kesät ovat liian kuumia. Ouluun avattu suora lentoyhteys Münchenistä kiinnostaa meitäkin. Se voi avata uuden kanavan kansainvälisen asiakaskunnan tavoittamiseen.”
Silta
”Hailuodon matkailun pullonkaula on epävarma lauttaliikenne. Uskon, että saaren matkailu tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, kun silta mantereelle valmistuu 2,5 vuoden kuluttua. Silloin saaren toimijoiden on oltava valmiita vastaanottamaan nykyistä suurempia kävijämääriä.
Meidän itsemme täytyy panostaa etenkin majoituspuolen kehittämiseen ja markkinointiin. Sillä saralla on vielä paljon kasvupotentiaalia. Toimimme kunnan omistamissa historiallisissa taloissa, jotka rakennettiin 1800-luvulla majakanvartijoiden ja luotsien asunnoiksi. Paikkamme onkin saanut nimensä luotsiaseman viimeiseksi jääneeltä majakkamestarilta Frans Korpelalta.”
Fakta: Tällä Tiellä Oy
- kotipaikka: Hailuoto
- omistajat: Ari Flinck 40 %, Mikä Ämmälä 40 %, Sanna Korpela 10 % ja Hannu Korpela 10 %
- yritys perustettu: 2024
- ravintolassa sisällä 40 asiakaspaikkaa ja terassilla 60, petipaikkoja 55
- henkilöstömäärä: kesäkaudella 3 kokoaikaista ja sesonkityöntekijöitä
Jason on Jari Vesivalon näköinen paikka
29.11.2024